Herttanen juttu

Herttanen on pitkäaikainen haave ja tavoite. Nyt pitkään kypsytelty ajatus pienestä sisustuspuodista vihdoin toteutuu. Pääsen puodissani toteuttamaan sisustusideoita, jotka inspiroivat minua. Kerään herttasen valikoimaan tuotteita sekä brändejä, jotka sykähdyttävät ja kiinnostavat minua. Tyyliltään herttanen on vähän tanskalainen, pikkuisen hollantilainen, löytyy täältä ripaus myös Ruotsin tuliaisia ja tietysti myös suomalaista osaamista ja skandinaavista ajattomuutta.

Herttasen valikoima päivittyy vuodenaikojen ja erilaisten teemojen mukaan. Pyrin tuomaan valikoimaan myös hauskoja sisustuslöytöjä maailmalta. Valikoiman kivijalkoja ovat ajattomat sisustustuotteet, joissa on jokin pieni oivallus tai juju. Mielestäni kodin tulee olla viihtyisä ja rento, mutta myös pienillä hauskoilla yksityiskohdilla voi tuoda iloa arkeen.

PS. Herttanen ei ole unohtanut myöskään herkkusuita (kuten minua). Valikoidut herkkuosaston tuotteet päivittyvät sesongin ja vuodenajan mukaan. Yksi on kuitenkin pysyvää, ja se on suklaa!

Tervetuloa tutustumaan puotiini!

Anne
herttanen design & deli

Herttasen puodin brändit esittäytyvät:


House Doctor

Herttanen tykkää House Doctor -tuotemerkin sisustustyylistä. Löydät herttasen valikoimasta House Doctorin valaisimia, maljakoita, säilytysratkaisuja, tyynyjä, julisteita, lyhtyjä ja paljon muuta. Täydennämme valikoimaamme viikoittain uusilla tuotteilla. Kannattaa myös kysäistä, jos mielessäsi on jokin tietty tuote, jonka haluaisit omaksesi House Doctorin -valikoimasta. Tilaamme tuotteen sinulle tuota pikaa.

Tästä pääset tutkimaan House Doctorin -katalogeja tarkemmin: linkki House Doctorin sivustolle.

Nicolas Vahé

Onko Nicolas Vahé sinulle tuttu tuotemerkki? Tule käymään herttasella, niin samalla pääset tutustumaan Nicolas Vahén herkulliseen ja laadukkaaseen valikoimaan.

Kaupassamme on valikoima Nicolas Vahén hyviksi todettuja tuotteita: hilloja, mausteita, keittoja, suklaatuotteita, valmiita jauhoseoksia, öljyjä, etikoita ja paljon muuta. Täydennämme myös Nicolas Vahén valikoimaa lähes viikottain.

Nicolas Vahén tuotteet löytyvät täältä!

One Must Dash

One Must Dash on hauska mustavalkoinen printtituotesarja. Herttanen otti valikoimiinsa kyseisen tuoteperheen julisteita sekä kortteja.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan One Must Dash -tuotteet tuovat sitä jotakin sisustukseen. Nämä printit on selkeästi suunniteltu pilke silmäkulmassa.

Lisätietoja näistä hauskoista tuotteista löydät One Must Dashin sivustolta.

Affari

Affari on ruotsalainen yritys, jonka valikoimasta löytyy kynttilöitä ja muita kynttilätuotteita joka lähtöön. On kirkasta ja värillistä lasia, puisia kynttilänjalkoja, kivitavaraa, keramiikkaa, metallia ja joskin jonkinlaista mallia, muotoa sekä tunnelmaa. Johtava ajatus Affarin tuotevalikoimassa on persoonallisuus ja tuotteiden hyvä laatu.

Lisätietoja Affarista löydät täältä. Hyvän valikoiman Affarin tuotteita löydät tietysti herttaselta!

Maileg

Pikkuinen pupu-enkeli? Kyllä, hän on suloinen ja tulee Mailegilta.

Puput, hiiret ja tontut kavereineen ovat hypänneet herttasen hyllyille, ja sieltä nämä voit löytää myös omaksesi.

Valikoimassamme on Mailegin leluja sekä muita tuotteita. Tule tutustumaan näihin söpöihin kavereihin ihan paikan päälle. Kurki valikoimaa täältä.

Ib Laursen

Herttanen kauppa myy myös Ib Laursenin tuotteita. Valikoimasta löytyy kattavasti erilaisia sisustustuotteita sekä esimerkiksi myös asusteita. Kuvassa näkyvien tähtihuivien lisäksi herttaselta löydät lyhtyjä, säilytyskoreja sekä -laatikoita, maljakoita, tuikkukippoja, koriste-esineitä ja nuppeja sekä vetimiä. Väriskaalasta löytyvät maanläheiset rauhalliset sävyt ja sen lisäksi myös ripaus pirteää punaista ja ryhdikästä mustaa.

Ib Laursenin tuotekatalogeja pääset selailemaan täältä.

Bloomingville

Bloomingville on tanskalainen sisustusbrändi, jonka tyyli on rento, hyväntuulinen ja kotoisa. Bloomingvillen valikoima päivittyy myös vuodenaikojen ja trendivärien mukaan. Valikoimaan kuuluu hittivärien lisäksi joukko luottotuotteita, jotka piristävät sisustusta kaudesta tai tyylisuuntauksista välittämättä.

Herttanen sisustuskauppa myy myös Bloomingvillen tuotteita. Valikoimassamme on mm. maljakoita, lyhtyjä, julisteita, tarjottimia, naulakoita ja tuoleja.

DecoraFrame

DecoraFramen tuoteperheeseen kuuluvat sisustuskortit, A4-kokoiset julisteet, joulu- ja onnittelukortit sekä erilaiset kehystuotteet.

DecoraFrame-tuotteiden taustalta löytyy graafinen suunnittelija Johanna Lehtinen.

DecoraFramen tuotteista osuvasti sanotaan, että ne sopivat vaihtelunhaluiselle sisustustajalle. Herttanen fanittaa erityisesti näiden printtituotteiden osuvia (ja kannustavia!) tekstejä.

Lisätietoja DecoraFramen tuotteista löydät täältä.

Darling Clementine

Herttaselta löydät valikoidut Darling Clementinen printit. Julisteiden lisäksi valikoimaamme kuuluvat postikortit, tarjottimet ja kangaskassit.

Voimme myös tilata Darling Clementinen tuotteita oman valikoimamme ulkopuolelta. Toimitusaika tilaustuotteissa on noin kaksi viikkoa.

Lilly’s Eco Clean

Valikoimamme on täydentynyt ympäristöystävällisillä ja myrkyttömillä Lilly’s Eco Clean puhdistustuotteet!

Lilly’sin valikoimasta löytyvät mm. astianpesu- sekä yleispuhdistusaine, WC-puhdistus, lattiapesu, pyykinpesu- sekä huuhteluaineet.

Paytrail

© herttanen design Oy 2014 - 2016

Verkkosivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa evästeistä

Hyväksyn evästeiden käytön
Evästeiden käyttö

Eväste on palveluntarjoajan web-palvelimen käyttäjän tietokoneelle tallentama tiedosto, käytännössä eväste on pieni nimetön käyttäjäkohtainen tekstitiedosto, joka tallentuu käyttäjän verkkoselaimeen. Palvelin voi myöhemmin lukea evästeen ja näin kyseinen selain voidaan tunnistaa (esim. käyttäjän palatessa aiemmin vierailemalleen sivustolle). Evästettä voi myöhemmin käyttää vain sen tallentanut palvelin eikä evästeistä voida tunnistaa käyttäjää tai aiheudu vahinkoa käyttäjän laitteelle.


Evästeet jaetaan lähtökohtaisesti istuntokohtaisiin ja pysyviin evästeisiin, istuntokohtaiset evästeet vanhenevat käyttäjän lopettaessa web-palvelun, pysyvät evästeet säilyvät selaimessa tietyn aikaa tai kunnes käyttäjä poistaa ne. Evästeet helpottavat sivustojen käyttöä ja mahdollistavat tiettyjä toiminnallisuuksia, kuten istunnon muistamisen, sivustojen käyttäjäkohtaisen personoinnin ja helpon tunnistautumisen palveluun.


Käytämme evästeitä palveluidemme toiminnallisuuden mahdollistamiseen. Evästeiden avulla voimme myös kerätä tietoa sivustoillamme vierailevien käyttäjien päätelaitteista ja verkkoselaimesta. Kerättyä tietoa voidaan käyttää analytiikkaan ja markkinoinnin kohdistamiseen. Evästeiden avulla palvelujemme käyttö on käyttäjälle helpompaa ja esitetty markkinointi on tarkoituksenmukaisempaa ja kohdistetumpaa.


Eväste sisältää ainoastaan yksilöllisen, istuntokohtaisen tunnuksen jonka avulla voidaan tunnistaa sivustolla vieraileva verkkoselain.


Käyttämällä verkkosivujamme annat suostumuksesi edellä kuvatun kaltaiseen tietojenkäsittelyyn. Voit tietenkin myös estää evästeiden käytön, tällä voi kuitenkin olla haittapuolensa, sillä evästeet ovat teknillinen ratkaisu selaimien ja www-palvelimien yhteyskäytäntöjen toteutuksessa, eivätkä monet internet-sivustot toimi kunnolla ilman evästeitä. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista.


Voit tyhjentää evästehistorian verkkoselaimen asetuksista. Tällöin tunniste joka on asetettu selaimeen ja siihen perustuva verkkokäyttäytymisprofiili poistuu. Toimenpide ei estä uusien evästeiden tallentumista selaimeen.